Koirien kanssa saa olla silmät selässäkin. Vaikka ne ovat älykkäitä olentoja, ne eivät silti näe riskejä eivätkä todellakaan osaa varautua niihin meidän ihmisten tavoin.
Tähän asti pahimmat kokemukset on tullu koettua siinä vaiheessa kun Vappu 3 kk ikäisenä nielaisi lattialle pudonneesta purkkapussista 4-5 purkkaa purematta niitä edes. Toinen tilanne oli se, kun Vappu karkasi pihalta vilkkaasti liikennöidylle autotielle.
Purkkaepisodista selvittiin oksentamalla (suolapallo Vapun kurkkuun, minuutissa kaikki pihalle) ja pihalta karkaamisesta makkaralla.
Tänään sitten Taika pikkuinen meinasi tukehtua, ihan tosissaan. Menin parvekkeelle kastelemaan kukkia ja koirat hyörivät siinä jaloissa. Sivusilmällä näin, että Taika vätkytti suussaan jotain ja hetkeä myöhemmin se alkoi äänettömästi kakoa. Siinä vaiheessa menin pennun luokse, että mikäs siellä suussa nyt on...
Taika yritti kakoa, ei edelleenkään sitä normaalia kakomisääntä kuulunut...Sitten pentu alkoi hoiperrella ja lopulta lysähti maahan makaamaan. Siinä vaiheessa minä nappasin pentua lantiosta kiinni ja ravistin pari kertaa niin että pieni vaimea "yngh" ääni kuului. Aukaisin Taikan suun, mutta mitään ei näkynyt. Taikan silmät olivat puoliummessa ja siinä vaiheessa päätin ravistaa pikkuista vielä pari kertaa. Päästin Taikan lattialle ja se meni seinää vasten nojaamaan istuma-asentoon, silmät kiinni ja koko pikkukoiran olemus täristen.
Eihän siinä auttanut kuin soittaa eläinlääkärin päivystysnumeroon ja kysyä ohjeistusta...tässä vaiheessa myös emäntä alkoi täristä.... :(
Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kun välitöntä tukehtumisen vaaraa ei enää ollut, pitäisi testata pienellä määrällä nestettä, nieleekö Taika ihan normaalisti. Mikäli joisi, tulisi pennulle antaa varotoimenpiteenä parafiiniöljyä pari päivää, että mahdollinen vierasesine pääsee turvallisesti elimistöstä läpi. Jos nieleminen tuottaisi ongelmia, pitäisi soittaa takaisin. Totesin vain, että toivottavasti en soita uudestaan ja lähdin kokeilemaan.
Purskautin pienen määrän vettä Taikan suuhun ja kyllähän se alas meni, pienen makustelun ja kielen vätkytyksen saattelemana. Siinä me sitten istuttiin hetki lattialla toisiamme tuijotellen ja täristen.
Haluaisin muistuttaakin kaikkia koiranomistajia, ja muitakin ihmisiä, että kertaisitte, tai ainakin ottaisitte selvää koiran ensiavusta. Miten sitä annetaan ja mitä tarvikkeita olisi hyvä olla, että hädän tullen olisitte toimintavalmiita. Sekään ei vie paljoa aikaa, että tallentaa puhelimeensa valmiiksi eläinlääkärin päivystysnumeron, myös mahdollisen matkustuspaikkakunnan eläinlääkärin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti