No tänä aamuna moista ei toki huomattu, herättiin niinkuin aina ennenkin viikonloppuisin siihen että kaksi ketkupyllyä vaatii huomiota ja ruokaa sängynlaidalla... ^^
Mutta auta armias sitä tuijottamista, itkukonserttia ja harmistuneita huokauksia kello
viisi yli seitsämän illalla...
Toisaalta oma vikani, että pidämme kiinni niin tasaisista klo kahdeksan ruoka-ajoista, mutta miksi hyviä rutiineja rikkomaan? Nyt siis kestää taas monen monituista viikkoa että koiraparat oppivat uuteen rytmiin. Tälläkin hetkellä täällä pötkötellään jo yöunilla ja ohikulkevia omistajia vilkaistaan hyvin hyvin tuomitsevaan sävyyn, että "mitä te siellä vielä hereillä kukutte kun on nukkuma-aika...?"
Aamupäivästä annoin Vapulle kaupasta ostamani, vakuumipakatun, sian sääriluun. Pakkausta avatessani olisi jo pitänyt tajuta ensinnäkin se, että se siis tosiaan oli sian luu. Itse luu haisi jollekin käsittämättömän pahalle, meinasi tulla pikamatka phukettiin kun sitä nuuskaisin... no, ei soittanut herätyskelloja sekään.
Vappu natusti toki luuta ihan onnessaan ja Taika kierteli vieressä tilannetta tutkaillen. Välillä sitten Taika pääsi natustamaan luuta ja siinä vaiheessa kun oltiin shelttilenkille lähdössä, otettiin luu pois ja laitettiin pussiin talteen.
Shelttilenkkipaikalle kun päästiin, hyppäsi Vappu autosta ja miltei samantein meni pusikkoon kyykkimään. Niin.. meillähän koirat siis ei syö koskaan sianlihaa, koska niiden maha ei kestä sitä.
Hanuriralliahan siitä sitten seurasi. Ensin hiissasi takapuoltaan Vappu ja myöhemmin myös Taika.
Itse lenkki meni kyllä muuten hyvin. Aluksi Taika taas arasteli menoa, mutta loppulenkistä tytöllä alkoi olla jo häntä pystyssä ja vauhtia samallalailla kuin Vapullakin. Se on kyllä jännä miten shelttien kanssa voi laittaa leikiksi, mutta koirapuistossa olevia muita koiria ei aleta sitten millään...
Kotiin kun päästiin piti sitten molemmat koirulit pestä. Ja se sianluu lensi kyllä samantein roskiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti