Darwin-awards

Välillä käy mielessä semmonen ajatus, että on nuo koira-kansalaiset oikeastaan aika avuttomia ja riippuvaisia meistä ihmisistä. Luontokappaleita tai ei, ihminen on tehnyt omilla rodunjalostusvalinnoillaan koirista pahimmillaan täysin itsestään riippuvaisia olioita ja ympäristössään selviytymiskyvyttömiä.
Niin no, onpa tuo ympäristökin muuttunut sitten luolamiesaikojen :D

Esimerkki tästä päivästä. Homeinen leipä. Varmasti pahoinvointia, äärimmäisessä tapauksessa sairastumisen aiheuttava lumikinoksesta löytyvä kökkäre, jota ihminen luonnostaan kammoksuu ja haluaa välttää.
Sama asia koiran silmin - oi mikä herkkupala, jonka hotkaisen kokonaisena. -_-

Tänään annoin tytöille kevään matolääkityskuurin. Vapullakin meni yllättävän kauan eväksen syömisessä, mutta silti kuppi tyhjeni viimeistä matolääkepisaraa myöten. Taika toki otti oman aikansa syömisessä (15 min) ja irvistellen puri pieniä palasia juustosta, jonka alle olin matolääkkeen piilottanut.
Mehukkaan ruuan jälkeen mentiin toki iltalenkille tavalliseen tyyliin. Metsässä Vappu kiersi itselleen kakkapaikkaa varmaan sen parikymmentä kierrosta ja minä keskityin hihnoihin, tai lähinnä siihen että ne eivät solmuunnu. Sillävälin Taika nappasi maasta ilmeisesti oksanpalasen, jota alkoi pureskella. Hetken päästä Taika hieroo kuonoaan äänettömänä molemmilla tassuillaan irvistäen kummallisesti.

Laskeuduin maahan, jolloin Taika välittömästi kiipesi syliin, yhä suutaan hieroen. Entuudestaan arvasin, että tikkuhan siellä on jossain suun uumenissa jumissa ja tungin sormet pikkukoiran suuhun. Taika kakoo sitten sormilleni kellertävää matolääkettä ja pienen oksan kappaleen.

Syvä huokaus siinä pääsi taas. Ei kait se auttanut kuin kävellä sisälle ja pestä kädet huolella.

Tässä nämä evoluution kruunut tänään. Enjoy!