Mutta se mielentila mihin emäntä päätyi.
Taas oli pettymyksen karvas talkki nieltävänä ja käytiin keskustelua pään sisällä että onko tätä hommaa järkevää jatkaa. Silloin jos homma menee pakkopullaksi niin jotain on pielessä.Jotenkin sain sunnuntaiksi kasattua sekä oman pääni, että koiran vireen. Tulostaulukossa se ei kyllä näkynyt. Kaksi hylkyä oli luvassa taas, mutta tällä kertaa paljon paremmalla tekemisen meiningillä. Tosin agiradalla Taika ei mennyt keinua...hyppyradasta on jotain todistusaineistoakin, jossa näkyy kuinka kartturi itse omalla liikkeellään ohjaa Taikan ohi hypystä. Peiliinkatsomisen paikka siis taas jälleen kerran.
Nyt sitten tällä viikolla ollaan otettu kontaktit oikein tehotreeniin, puomia paljon ja keinua superhyperpalkalla. Treeneissä Taika on mennytkin hyvin ja iloisella ilmeellä.
Tänään oli luvassa OKK kisat ja kaksi agirataa. Kovan tuulen takia ne siirrettiin ulkokentältä sisälle ja sekös meille passasi vallan mainiosti. Ajattelin, että jos nyt ottaisi ihan iisisti ja ilman paineita, ainakin yrittäisi. Radat olivat Jari Helinin käsialaa, eivät ykkösten radoiksi todellakaan mitään läpihuutojuttuja.
Eka radalla meinasi askelkuviot mennä vituralleen kun hypyn jälkeen linja ei ollutkaan ihan suora A:lle ja Taika ehti käydä pienen kierroksen, ylittämättä kuitenkaan A:n linjaa. Sitten kaksi viimeistä estettä meinasivat jäädä ihan kokonaan tekemättä kun Taika ehti taas tekemään omiaan puomin jälkeen. Itselle jäi sekava fiilis, ihan semmoinen "yritetään nyt kuitenkin vaikka tää meni höpöksi". Siinä vaiheessa kun kuulutettiin että "toiseksi tuli shetlanninlammaskoira Taika..." lisäsin itse mielessäni "15 virhepisteellä". Mutta kuulutus jatkuikin "Tuloksella -11.62 ja LUVA".
Itkuhan siinä pääsi.
Ja kun soitti äidille niin pääsi uudestaan.
Olin jo edellisen viikonlopun päässä käytyjen keskustelujen aikana asettanut tavoitteen, että me ollaan Taikan kanssa kakkosissa ennen sadatta starttia. Tämä nolla oli se ensimmäinen, ja startti oli numero 39.
Toinen agirata oli muuten hyvää tekemistä, mutta kepit jäivät kesken kahdesti Taikalla, en oikein tiedä mitä siinä tapahtui. Sitten putkesta en saanut tarpeeksi käännettyä Taikan linjaa ja se hyppäsi pituuden sijasta renkaan josta oltiin menty jo kertaalleen, muuten meni vallan mainiosti!
Huomenna jatkuu agi- ja hyppyradan merkeissä. Ja toivottavasti myötätuulessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti