Lahjattomat treenaa

Edellisestä kisareissusta ehti vierähtää puoli vuotta. Ja edellisten kisojen jälkeen olemme käyneet Taikan kanssa treenaamassa agia semmoisen viisi kertaa. Ei siis ihme että emännällä aavistuksen puntti tutisi ensimmäistä rataantutustumista odotellessa. Mutta sitten kun radalle päästiin, iski suunnaton ilo siitä että kyyyyylllä, Taika on edelleen Taika. Tuloksilla emme hurjastelleet, mutta sitäkin hurjempi oli sisäinen tunnemyrsky siitä että edelleen pääsee tekemään rakkaan karvasalamansa kanssa tätä huippua lajia! Eikä meistä kumpikaan ollut tällä kertaa edes rikki!
Parasta ikinä ja seuraava kisailmoittautuminen lähti samana iltana kun kotiuduttiin :)

Koko kesä ja syksy meni käytännössä Vapun kanssa agilityn merkeissä. Se kyllä opetti taas omalla tavallaan nöyryyttä ja erilaista suhtautumista itse kouluttamiseen. Ja voi että oli Vappu-Nappunen niin intoa ja iloa täynnä joka kerta treeneissä!!

Tässä vielä tuosta viimeisimmästä Taikan pennutusyrityksestä....

Taikan koko raskausaika oli ihanaa stressitöntä pumpulissa oleilua, meillä ei käynyt koiravieraita eikä Taika käynyt missään. Treeneissä kävin Vapun kanssa ja pidin kohtaamiset toisten koirien kanssa minimissä ja itse vaihdoin aina kamppeet heti kotiin tullessa, pesin kädet jne. 
3 raskausviikon vaiheilla oli normaali aamupahoinvointijakso joka kesti muutaman päivän, masu kasvoi ja paino nousi hyvin. Taika nautiskeli masurapsutuksista ja söi todella hyvin. Vuorokaudella 53 Taika alkoi nirsoilla ruuan kanssa, suostui syömään vain tiettyjä ruokia ja niitäkin vain vähän. Samaan aikaan se alkoi alistaa Vappua, halusi leikkiä riehumisleikkejä ja oli muutenkin olosuhteisiin nähden minusta hieman liian reipas. Totesinkin että parempi käyttää se ultrassa että onko se sittenkään tiineenä kun käytös oli sellaista, minusta jotenkin liian riehakasta. Noh, vuorokaudella 55 tehdyssä ultrassa näkyi kaksi pentua, selkeästi kallot ja rangat ja kaikki. Mutta ei sydämiä. Ell pyöritteli ultralaitetta siellä sun täällä ja totesi vain että noh, raskaus on nyt ainakin varmistettu ja että ei se niin epätavallista ole että niitä sydämiä ei saada näkyviin, ei mitään syytä huoleen. Aloitin lämpöjen mittaamisen, Taika aloitti oksentelun. vrk 60-66 Taika oksensi monta kertaa päivässä. Joskus jopa kolme pientä nappulaa jotka sai kerralla syötyä tuli silti ulos. Lämmöt seilasivat 37.4-38.5 välillä. Soitin ell että onko tämä nyt ihan oikein, vastaus että sitä varmaan närästää anna vähemmän ruokaa. Syötin sitten nutriplusgeeliä, se oli joinain päivinä ainoa mikä pysyi sisällä. Mutta kun Taika oli muuten pirteä hyväntuulinen ja leikkisä niin en sitten ollut sen enempää huolissaan. Viimeisen viikon Taika tosiaan tuntui haluavan riehua ja liikkua entistä enemmän, minä sitä vähän hillitsin että ei loukkaisi itseään ja pentuja, kunnes Heidin kanssa käydyn keskustelun jälkeen päästin koirat takapihalle riehumaan oikein kunnolla ja heittelin lelua. Yhtäkkiä Taika kyyristyi sen näköisenä että nyt muuten sattuu. Pyysin sen sisälle ja pentulaatikkoon kun päästiin, huomasin että nyt täältä vihdoin tulee jotain ulos. Vuorokausia oli siinä vaiheessa alla 67. Ulos tuli limatulppa ja ajattelin että vihdoin tämä homma lähtee käyntiin, kätilö Anne tuli myös paikalle ja sitten ei tapahtunutkaan mitään. Tunnin päästä limatulpan irtoamisesta Taikan lämmöt olivat 39.1, myöhemmin illalla vielä 38.3. Tyttö oli sitä mieltä että ei tässä mitään ihmeellistä, laitetaan nukkumaan. Yö meni rauhallisesti ja aamulla Taika oli ihan normaali, vaati aamupalaa ja söi hyvällä ruokahalulla, lämmöt siinä vaiheessa 38.1. Ulkona Taika kyykki kummallisen näköisenä tarpeillaan jonka jälkeen sillä tuli kiire takaisin sisälle, mutta petivaatteiden mylttäämistä lukuunottamatta ei mitään muuta tapahtunut. Ell soiton tuloksena menimme Taikan kanssa päivystykseen. Sinne ajaessa mietin että kyllä sinne on nyt joku kuollut ja että lähetetään se pentu eviraan että miksi näin kävi. Ell tutki Taikaa ja ensimmäinen kommentti oli että maitorauhaset ovat alikehittyneet, sitten alettiin ultraamaan ja sieltä ei löytynyt mitään. Ei nestekertymää ei pentua ei mitään. Varalta vielä röntgen ja sekin näytti ei-oota. Taikalta otettiin vielä verikoe josta katsottiin tulehdusarvot, ei onneksi tulehdusta. Ell meinasi että vrk 42 jälkeen ei pitäisi enää olla mahdollista että pennut imeytyvät takaisin, että tämä ei pitäisi olla mahdollista. Saatteeksi saatiin neuvo seurailla juomista ja lämpöjä ettei vaan saisi kohtutulehdusta aikaiseksi. Tämä Ell kyseli hyvin tarkkaan millainen limatulppa oli ja kuvailuni perusteella ihan normaalilta kuulosti, samoin kaikki muukin oli ollut normaalia, että aivan kuin se olisi alkanut penikoimaan. Ultrasta ell kyseli että oliko siinä näkynyt nestepussia pennun ympärillä mutta maallikkona en osannut siihen vastata. Ja mietin että olisi kai se ultrauksen tehnyt ell sanonut jos pennut olisivat olleet kuolleet koska poishan ne olisi pitänyt ensi tilassa ottaa! Mutta ainoa järkeenkäypä selitys on, että ultrausta tehdessä pennut olivat jo kuolleet. Kotona kävin silti pihan ja kämpän läpi että onko Taika vaan pullauttanut pennut johonkin ilman meidän huomaamista mutta ei se nyt ihan niinkään ole voinut mennä. 
Ehkä se oma intuitio siitä että kaikki ei ole kunnossa (jonka vuoksi alunperin ultraan Taikan vein) oli alunperinkin oikeassa heti silloin. Oma kokemattomuus ja luotto ammattilaisiin kuintenkin johti siihen että tilanne pääsi noin pitkälle, onni onnettumuudessa tosiaan se että näyttää siltä ettei kohtutulehdusta sentään tule. Se tästä vielä puuttuisi. Ja ei se pumpulissa emokoiran pitäminen pelasta tältä kohtalolta. Enkä kyllä tiedä olisiko sen kuolleen pennun eviraan lähettämisestä mitään uutta infoa saanut, että miksi näin kävi, paitsi nyt ei ollut mitään mitä lähettää. Summa summarum, kiitos kaikille tässä mukana olleille ja myötäeläjille. Opettavaista on ainakin ollut. Taikavapun tarina jatkuu sitten jonkun muun kuin Taikan jälkeläisten kautta.

Taikalle tuli vielä pari viikkoa synnytys-yrityksen jälkeen kuume ja antibioottikuuria vaatinut tulehdus emättimeen, sekin vaati päivystysreissun ja oli henkisesti tosi raskas. Siksi olenkin niin iloinen ja onnellinen tuosta maailman parhaasta kisakaverista!